Eettisen matkailun ABC
Pixabay.com/sharonangMelko pienillä valinnoilla omasta matkailusta voi tehdä aikaisempaa eettisempää – pienillä hyvillä valinnoilla lomasi saattaa auttaa paikallisia asukkaita, jolloin lomastasi koituva ilo on kaksinkertainen.
Eettisten näkökohtien huomioiminen voi tuoda matkailuun aivan uudenlaisen aspektin – oma ikimuistoinen loma voi tuottaa hyvää mieltä ja toimeentuloa myös muille, kunhan lomaan liittyvät valinnat tekee vastuullisella ja eettisellä tavalla. Tähän juttuun on koottu muutamia vinkkejä, joiden avulla matkailun eettisyyttä voi parantaa.
Suosi paikallista
Paikallisuus on vastuullisen matkailun avainsana. Pyri siis valitsemaan mahdollisuuksien mukaan aina paikallisia vaihtoehtoja. Tämä antaa sinulle samalla mahdollisuuden tutustua paikalliseen elämään ja paikallisiin tuotteisiin. Unohda siis lomalla suurten ylikansallisten yritysten tuotteet ja valitse niiden sijaan paikallisia tuotteita. Moni maa saa tuloja ainoastaan turismista, joten turismin tuomat tulot eivät ole merkityksettömiä, vaan niillä saattaa olla suurikin vaikutus tiettyjen maiden asukkaille. Suosimalla paikallisia tuotteita, annat paikallisille asukkaille entistä suuremman mahdollisuuden hyötyä siitä, että olet halunnut matkustaa lomalle juuri heidän kotimaahansa. Pienen paikallisen ravintolan tai kadun varrelta löytyvän ruokakojun suosiminen ylikansallisten hampurilaispaikkojen sijaan tuo ropoja paikalliselle yrittäjälle.
Monessa maassa ravintoloissa on tapana maksaa tarjoilijalle tippiä, mikä on tärkeä osa hänen tulojaan. Länsimaiselle lomailijalle tippi on pieni lisä ravintolalaskuun, mutta paikalliselle tarjoilijalle asiakkaiden antamat tipit saattavat muodostaa suuren osan tuloista. Tämä ei siis olekaan oikea kohta pihistellä matkan kuluissa.
Valitessasi majapaikkaa kannattaa suosia pieniä yksityisiä majoituspalveluja, joita monissa maissa pitävät yksityisperheet ansaiten näin majoituspalvelun tarjoamisesta elannon sekä itselleen että perheelleen. Majoittumalla tällaiseen pieneen majapaikkaan saat todennäköisesti itsekin matkastasi tavallista enemmän kuin majoittuessasi ketjuhotelliin. Monissa paikallisten ylläpitämissä majapaikoissa pääset näkemään aitiopaikalta paikallista elämää. Jos kuitenkin haluat majoittua ketjuhotelliin, kannattaa valita hotelli, jossa on esimerkiksi kiinnitetty erityistä huomiota luonnonvarojen säästämiseen.
Omilla kulutusvalinnoillasi voi olla vaikutusta paikallisten elämään
Omaa kulutusta loman aikana kannattaa harkita eettisestä näkökulmasta käsin. Valitsemalla esimerkiksi paikallisista appelsiineista valmistettua tuorepuristettua mehua tavallisesti juomasi ylikansallisen limsan sijaan tulet jälleen tukeneeksi paikallisia. Sen lisäksi, että kiinnittää huomiota siihen mitä ostaa, kannattaa huomioida myös se, miten pakkaa ostoksensa. Monissa maissa muovikasseista ei peritä lainkaan maksua ja niistä saattaakin tulla tällaisissa maissa oikeaa ongelmajätettä, jota löytyy niin teidenvarsilta kuin uimarannoiltakin. Usein tavarat jopa pakataan omiin muovipusseihinsa yksitellen pusseja säästelemättä. Myös lomalla on hyvä tapa ottaa oma kangaskassi mukaan niin ruokakauppaan kuin torillekin. Tämä auttaa vähentämään muovipusseista syntyvää jätettä.
Asiallinen käyttäytyminen on osa eettistä matkailua
Ennen lomalle lähtöä on hyvä tutustua matkakohteen olosuhteisiin sekä kulttuuriin ja tapoihin, jottei tule vahingossa loukanneeksi paikallisia asukkaita. Joissakin matkakohteissa esimerkiksi omaan pukeutumiseen kannattaa kiinnittää huomiota.
Paikallisten asukkaiden mahdollista köyhyyttä ei tule käyttää hyväksi, mutta toisaalta myöskään rahan antamista kerjäläisille ei suositella. Jos haluat auttaa paikallisia asukkaita, lahjoita rahaa esimerkiksi paikalliselle lastenkodille tai hyväntekeväisyysjärjestölle. Jos haluat auttaa enemmän, voi vapaaehtoistyöhön perustuva matka olla oivallinen vaihtoehto tutustua uuteen kulttuuriin samalla tehden jotakin hyödyllistä paikallisten asukkaiden hyväksi. Vapaaehtoistyötä on tarjolla esimerkiksi lastenkodeissa, päiväkodeissa sekä erilaisissa eläinten- ja luonnonsuojeluun liittyvissä projekteissa. Lastenkoteja tai muita vastaavia laitoksia ei kuitenkaan tule pitää retkikohteina, kuten joissakin kehittyvissä maissa valitettavasti tehdään. Lastenkoti on siellä asuvien lasten koti ja lapsilla on oikeus yksityisyyteensä, jota jatkuvat paikalla vierailevat turistiryhmät epäilemättä loukkaavat.
Vieraita ihmisiä ei pitäisi koskaan valokuvata ilman kohteelta saatua lupaa. Joissakin maissa paikallisista otetuista kuvista on tapana maksaa ja kuvista saatavat tulot saattavat olla kuvattaville tärkeä tulonlähde.
Ethän osta tuotteita, joissa on käytetty uhanalaisia lajeja
Lähes kaikille on varmastikin itsestään selvä asia, ettei tuliaisiksi tai matkamuistoiksi pidä ostaa tuotteita, joissa on käytettyä uhanalaisia eläin- tai kasvilajeja. Kuitenkaan aina ei välttämättä tule ajatelleeksi, että uhanalaisia lajeja saattaa löytyä myös ruokapöydästä. Kannattaakin tutustua ennen matkalle lähtöä hieman paikallisen keittiön erikoisuuksiin, jotta tällaiset uhanalaisista lajeista valmistetut ruuat osaa jättää varmasti väliin.
Käytä vettä ja energiaa säästeliäästi
Monessa maassa on pulaa puhtaasta vedestä. Vedellä ei siis kannatakaan läträtä esimerkiksi suihkussa eikä vesipulloja kannata ostaa ylen määrin yhden loman aikana. Jos paikallinen hanavesi ei ole juotavaa, kannattaa ostaa mieluummin suuri vesitonkka pullovettä, josta voi näppärästi täyttää pienen mukana kuljetettavan vesipullon, kuin aina uusi pieni vesipullo edellisen tyhjennyttyä. Tämä auttaa minimoimaan vesipulloista syntyvän jätteen. Älä tuhlaa myöskään energiaa esimerkiksi pitämällä valoja turhaan päällä tai lämmittämällä huonetta turhan lämpöiseksi.
Vierailu luontokohteissa
Jos haluat lomailla kansallis- tai luonnonpuistossa, kannattaa valita sellainen kohde, jossa turismista saatavia varoja käytetään puiston ylläpitämiseen. Puistoissa järjestettävien kierrosten aikana tulee noudattaa oppaiden antamia ohjeita sekä suosia paikallisten tarjoamia palveluita.
Jos harrastat sukeltamista, muistathan, että kauniit korallit ovat erittäin herkkiä – ethän siis koske niihin, vaan jätät ne rauhaan myös muiden sukeltajien ihailtaviksi. Myöskään eläimiä ei pidä kansallis- tai luonnonpuistoissa ruokkia eikä kohteiden luonnonkiertokulkuun tule muutoinkaan puuttua. Tällaisissa kohteissa pätee hyvin vanha sanonta: ”Katsoa saa, muttei koskea”.
Huippusesongin ulkopuolella matkustaminen säästää sekä lompakkoa että luontoa
Mahdollisuuksien mukaan kannattaa suosia matkustamista kohteen huippusesongin ulkopuolisena ajankohtana. Tämä auttaa tasaamaan matkailijoiden virtaa, mikä vähentää kohteen ympäristölle matkailusta aiheutuvaa kuormitusta. Samalla paikallisyhteisön tulovirta tasautuu. Myös lompakkosi kiittää loman ajoittumisesta huippusesongin ulkopuolelle!
Halvat lennot BKK
Kaikki matkakohteet: Alicante -
Amsterdam -
Bangkok -
Barcelona -
Berliini -
Bryssel -
Budapest -
Dubrovnik -
Istanbul -
Ivalo -
Jyväskylä -
Kittilä -
Kokkola-Pietarsaari -
Kuala Lumpur -
Kuopio -
Kuusamo -
Levi -
Lissabon -
Lontoo -
Madrid -
Malaga -
Miami -
München -
New York -
Nizza -
Oulu -
Pariisi -
Phuket -
Pori -
Praha -
Pristina -
Riika -
Rooma -
Rovaniemi -
Singapore -
Tampere -
Tukholma -
Vaasa