Huippurannat Miamissa ja Karibialla
Yhdysvallat on nostamassa suosiotaan, ja etenkin takuulämpöä tarjoava Floridan osavaltio on yhä useamman suomalaisen talvimatkakohde. Floridassa voi yhdistää hyvin kaupunkiloman ja rantaloman. Osavaltiossa on paljon mielenkiintoisia paikkoja. Lisäksi USA:n dollarin kurssi on edelleen suomalaisille suotuisa.
Miamista voi ottaa helposti jatkolentoja mm. Karibian saarille tai Etelä- ja Keski-Amerikkaan.
Lentokentät
Miamin kansainvälinen lentokenttä (MIA) sijaitse 13 kilometrin päässä kaupungin keskustasta, ja se on yksi Yhdysvaltojen ja koko maailman vilkkaimmista.
Lentoyhteydet
Miamiin saa kohtuuhintaisia lentoja eri lentoyhtiöiltä. Esimerkiksi British Airways lentää Miamiin Lontoon kautta ja Air France Pariisin kautta.
Sää
Miamissa sää on ympäri vuoden lämmin. Lämpimimmät kuukaudet sijoittuvat huhti-lokakuun välille, mutta eivät muutkaan kuukaudet paljon jää jälkeen. Eniten sateita saadaan perinteisesti kesäkuun ja lokakuun välisenä aikana.
Nähtävyydet
Korallilinnan eli Coral Castlen rakensi latvialainen Edward Leedskalnin. Häneltä kului suureen työhön yli 28 vuotta. Korallilinnan kerrotaan olevan epätoivoisen rakkaustarinan tulos. Venetsialainen allas, Venetian Pool rakennettiin vuonna 1924. Se on yleinen uima-allas. Koko alue muistuttaa Venetsiaa laguuneineen ja rakennuksineen. Puutarhaharrastaja varmasti viihtyy Fairchildin trooppisessa kasvitieteellisessä puutarhassa. Vuonna 1938 perustettu puutarha pitää sisällään 33 hehtaaria trooppisen luonnon ihmeitä. Holocaust Memorial on juutalaisvainojen muistoksi pystytetty patsas. Vizcay-museo ja sen puutarhat on historiallinen rakennus puutarhoineen ja Yhdysvaltojen kansallinen maamerkki. Myös sieltä löytyy kasvitieteellinen puutarha.
Parhaimmat hotellit
Kuuluisimpia, mutta myös mielenkiintoisimpia yöpymiskohteita on useita South Beachin art deco –henkisellä yökerho- ja hotellialueella. Talot ovat usein hellyyttäviä pastelliväreissään.
Ruokakulttuuri
Miamin ja koko Floridan ehdoton ylpeys on appelsiinit sekä muut sitrushedelmät. Jos ravintolassa pyydät vastapuristetun appelsiinimehun, saat sen harvoin yhtä tuoreena kuin Miamissa. Muuten ruokakulttuuri heijastelee kaupungin väestöä, sillä tarjolla on herkullista kreoliruokaa, kuubalaisia liharuokia ja paljon muita herkkuja.
Historia
Virallisesti Miami on perustettu 28.7.1896. Miamin nimi juontuu intiaanien kielestä ja heidän ”makeaa vettä” tarkoittavasta sanastaan. Kaupungin perustamisen aikoihin kaupunkiin vedettiin myös rautatie. Väestömäärä lähti silloin hurjaan kasvuun. Vuodesta 1959 kaupunkiin on tullut tuhansia maahanmuuttajia Kuubasta. Ensimmäiset autot tulivat Yhdysvaltoihin ja myös Miamiin myös 1950-luvulla. Tämä muokkasi Miamin rakennetta nykyisenlaiseksi. 1970-luvulla ilmastointi yleistyi ja helpotti helteisen Miamin asuttamista. 1980-luvulla väestön lukumäärä kasvoi Miamissa voimakkaasti edelleen. Jo 1950-luvulla alkanut maahanmuutto on edelleen jatkunut näihin päiviin saakka ja nykyäänkin yli 60% kaupungin väestöstä on latinalaisamerikkalaisia. 25% on mustia.
Tapahtumat
Miami Beach ja South Beach tunnetaan myös vähemmistöseksuaaliryhmistään. Keväällä järjestetään hyvin suosittu Miami Beach Pride –festivaali. Kaupungissa järjestetään myös ympäri vuoden toinen toistaan mielenkiintoisempia tapahtumia.
Harrastukset
Golfkenttiä löytyy Miamin läheisyydestä yli tuhat, joten se on todellinen golf-matkaajan paratiisi. Syvänmerenkalastusta kannattaa myös kokeilla, sillä sitä ei pääse usein näin upeissa puitteissa harrastamaan. Merelle kannattaa myös lähteä ihastelemaan koralleja joko sukeltaen tai lasipohjaisen veneen kanssa, sillä vedet Miamissa ovat yllättävän kirkkaita.
Uimarannat
Miamissa on useita uimarantoja ja niiden elämä on todella vilkasta lähes ympäri vuorokauden. Miami Beach on erillinen saari muutaman kilometrin päässä keskustasta. Siellä ovat Miamin parhaimmat rannat.
Muut huvit
Watson-saarelta löytyy Parrot – viidakkosaari. Siellä on yli 3000 eksoottista eläinlajia ja yli 500 kasvilajia. Paikka sopii parhaiten perheen pienimmille vierailukohteeksi.
Miamin yöelämässä saattaa nähdä vilahduksen myös suuren luokan maailmantähdistä. Miami Beach ja Ocean Drive ovat täynnä kimaltavia baareja. Miamin vilkkaassa ja sykkivässä yöelämässä juhlivat niin kuuluisat näyttelijät kuin muusikotkin. Yksi kuuluisimmista ja julkkistenkin suosimista bilepaikoista on Opium Garden. Sinne kuitenkin pitää pynttäytyä parhaimpiinsa, muuten sisäänpääsy saatetaan evätä. Myös suuressa ja ylellisessä Mansionissa saattaa tavata julkimoita. Jos kuuluisuudet eivät kiinnosta, onneksi Miamista löytyy myös monia muita klubeja ja baareja, joissa voi juhlia ihan tavallisten ihmisten seurassa.
Halvat lennot MIA
Kaikki matkakohteet: Alicante -
Amsterdam -
Bangkok -
Barcelona -
Berliini -
Bryssel -
Budapest -
Dubrovnik -
Istanbul -
Ivalo -
Jyväskylä -
Kittilä -
Kokkola-Pietarsaari -
Kuala Lumpur -
Kuopio -
Kuusamo -
Levi -
Lissabon -
Lontoo -
Madrid -
Malaga -
Miami -
München -
New York -
Nizza -
Oulu -
Pariisi -
Phuket -
Pori -
Praha -
Pristina -
Riika -
Rooma -
Rovaniemi -
Singapore -
Tampere -
Tukholma -
Vaasa